perjantai 19. joulukuuta 2014

Miksi kannabista ei kannata laillistaa?

Voisiko joku tähän kysymykseen selkeän vastauksen antaa?
Nykyisin kaikki haitat tulevat veronmaksajille sekä yksilöille. Hoitopaikat ovat kortilla rahapulan vuoksi, eikö olisi järkevää verottaa kannabista, jotka siitä saatavat verot voitaisiin ohjata hoidon kehittämiseen ja ennaltaehkäisyyn, joka Suomessa on ala-arvoista.

Tiedän että piraattipuolue sekä vihreät haluavat muutosta nykyiseen tilanteeseen. Ja se on hyvä askel oikeaa suuntaan, mutta se ei vielä tuo ratkaisua.

Laillistaminen olisi ainut ja järkevä vaihtoehto.

Mutta usein kuulee että sitä ei kannata laillistaa? Perustelut vain ontuvat pahasti.

Onko sinulla hyvät perusteet pitää kannabis laittomana?

Minulla ei.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kannabiksen käyttäjä on kuin häkkilintu

Tietoisku 24.04.1973

Jotkut uskovat vielä tänäkin päivänä menneen ajan tietoiskuun. Maailmassa on onneksi muutoksen tuulet puhaltamassa. Ja ehkä lähitulevaisuudessa myös suomalaiset kannabiksen käyttäjät pääsevät häkkistä vapauteen  ja saavat ihmisarvoista kohtelua.


perjantai 5. joulukuuta 2014

Fortum, jätä Fennovoima ja Rosatom

Nyt painetta Fortumille että vetätyy Fennovoima hankkeesta! Fortum voisi/pitäisi keskittyä uusiutuvaan energiaan täysin. Itse vaihdan sähkön tuottajaa heti maanantaina!
Me hukataan Suomessa atomivoiman himo silmissä ne oikeat työpaikat jota uusiutuva energia toisi. Uusintuvalla työllistyisi perusduunareita sekä vähän "paremmin" koulutettua työvoimaa.
Suomi hukkaa nyt erittäin globaalin vientituotteen ydinvoima himossaan.
Kansan pitää ottaa nyt järki käteen ja vastustaa Rosatomin laitosta Suomessa. Ydinvoima ei ole tätä päivää.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kannabis antoi lapselle elämän takaisin

Tässä videossa isä kertoo miten kannabis antoi lapselle helpotusta. Voisi sanoa, että kannabis antoi elämän takaisin.

Video on uudesta dokumentista:The culture high



Ja Suomessa Fimea kehtaa vähätellä lääkekannabiksen hyötyjä!

Lääkekannabis esille Suomessa


Head Of Epilepsy Foundation Wants Marijuana Oil Available

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kannabiksen kieltolaki kumoon, tahdon2015!


Kuva jakoon #tahdon2015.
Kannabiksen kieltolaki kumoon!
Tarpeeksi on ihmiset myös Suomessa kärsineet kolikonheitolla tehdystä päätöksestä.
Nyt järki käteen ja ganja vapauteen!

Otetaan niskalenkki, ja kuumotetaan mediaa ja poliitikkoja näkemään totuus!

Ganja ei ole myrkky, se on lievä päihde ja potentiaalinen lääkeyrtti moniin vaivoihin.

Kiitos ja blogia saa jakaa ja kommentoida!

Lääkekannabis esille Suomessa


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Miksi Suomessa vähätellään lääkekannabiksen potentiaalia?

Ihmettelen ja moni muukin ihmettelee, miksi Suomessa vähätellään lääkekannabista. Siinä olisi suuri potentiaali mm maaseudun tulevaisuudelle.

Tutkiikohan kukaan suomalainen tutkija lääkekannabista?

Israelissa tutkimusta on tehty jo vuosikymmeniä ja tulokset ovat jokseenkin lupaavia.
Meillä Suomessa vain puhutaan kannabiksen haitoista, joista liikkuu paljon valheellista tietoa kannabiksesta ja sen vaikutuksista.

Lääkekannabiksen suurin ongelma Suomessa on kannabiksen laittomuudessa. Lääkärit eivät uskalla määrätä sitä, leimaantumisen pelosta. Eikö lääkärin pitäisi hoitaa potilaitaan mahdollisimman hyvin ja niin että lääkeiden haittavaikutukset olisivat mahdollisimman pieniä?

Tässä video joka mullisti asiat Israelissa, joka herätti päättäjien silmät.

Dokumentti joka mullisti lääkekannabiskeskustelua Israelissa

Ja jos lääkekannabis kiinnostaa suosittele tätä ryhmää:

Lääkekannabis esille Suomessa

perjantai 21. marraskuuta 2014

Kumpi syrjäyttää? Poliisi vai kannabis?

Hesarissa oli surullinen kertomus 15-vuotiaasta lapsesta, joka nyt jo edesmennyt. Osanottoni perheelle ja iso kiitos, että olette kertoneet tarinan julkisuuteen.

Tuskin tarina on edes yksittäistapaus, erityisen jutusta tekee se että kyseessä on alaikäinen ihminen.
Minusta poliisi on tässä tapauksessa toiminut todella typerästi ja rikkonut lakia mm laittoman kotietsinnän merkeissä.

Kysynkin kumpi oikein syrjäyttää ihmisiä enemmän poliisi vaiko laitonpäihde, tässä tapauksessa kannabis.

Hesarin jutut aiheesta on tässä. Lukekaa ja vetäkää omat johtopäätökset.

Poliisi vei 15-vuotiaan koulusta käsiraudoissa

"Perhe halusi nostaa keskusteluun viranomaisten toiminnan. Heidän mielestään viranomainen voi pahimmassa tapauksessa sysätä syrjäytymisvaarassa olevan nuoren yhä jyrkempään alamäkeen."

"Poliisilaitos kieltäytyy antamasta haastattelua kunnioittaaksemme kuolleen henkilön yksityisyyttä ja koska olemme myös toimittaneet oman toimintamme asianmukaisuuden Poliisihallituksen arvioitavaksi."

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ruotsin huumepolitiikka epäonnistunut

Muuntohuume Spice on aiheuttanut jo 300 yliannostusta Ruotsissa. Ruotsi haluaa kieltää kyseisen aineen, mutta se ei ongelmia poista kuten hyvin tiedämme. Globaalilla tasolla ei vuosikymmenten aikana ole saatu huumeita poistettua maailmasta. Eikä se tule koskaan olemaan mahdollista.
Ruotsissa on pitkään ollut nollalinja huumeiden osalla ja nyt kansa saa maksaa siitä kovaa hintaa.
Erityisesti nuoret ovat mieltyneet halpoihin muuntohuumeisiin. Suuntaus ei ole hyvä.

Kannabis tulisi laillistaa globaalisesti, se voisi vähentää hinkua vaarallisiin muuntohuumeisiin.

Spice-huumeesta tuli riesa Ruotsissa - jo 300 yliannostusta tänä vuonna

Bob Marleyn perhe luomassa kannabisbrändia

Marley perhe teki sopimuksen yhdysvaltalaisen pääomasijoitusyhtiö kanssa luodakseen globaalin "Marley Natural" kannabisbrändin.

Tunnetusti Bob Marley oli kannabiksen puolesta puhuja ja tiesi sen monet hyödyt.

Marleyn luontaistuotteet, jotka tulee myyntiin ensi vuonna maissa, joissa ne ovat laillisia, ja ne sisältävät jamaikalaisia kannabislajikkeita.

Hieno uutinen kerrassaan. Varmasti saavat paljon huomiota ja tuovat paljon painetta kannabiksen laillistamisen puolesta!

Bob Marley’s family to put his name to cannabis products



lauantai 15. marraskuuta 2014

Älä ilmianna kannabiksen kotikasvattajaa

Jos ilmiannat naapurisi oman marijuanan kasvattamisesta, olet yhteistyössä huumekaupan kanssa. Oma kasvatus taistelee järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan! 

Jos joku kasvattaa omat hamppunsa, se on suoraan pois rikollisten rahavirroista. 
Kannattaa muistaa että suurin osa kotikasvattajista ovat ihan tavallisia ihmisiä, (verojamaksavia ), joka vaan tykkäävät hampusta ja sen kasvattamisesta.



perjantai 14. marraskuuta 2014

Helsingin huumepoliisi palaa menneisyyteen

Huumepoliisin uusi johtaja Jukka Paasio palaa vanhoihin kuvioihin. Katukaupan valvontaa lisätään, joka kai sinänsä hyvä asia, mutta sillä ei kyllä tulosta tule. Järjestäytynyt rikollisuus kiittää varmasti tästä. 

Paasio vakuuttaa, että uudella linjauksella päästään kovaa rikollisuuteen kiinni, mitä itse epäilen vahvasti. Onhan se käyttäjijä helpompi kiusata kuin oikeita rikollisia. Poliisi alku vuodesta kertoi että huumeita on kadulla entistä enemmän. Joka takia painopistetta muutetaan katuvalvontaa. Se ei tule ongelmaa poistamaan. 
Paluu Torsti Koskisen aikaan ilmeisesti on tapahtunut. Siis kunhan saa paljon tapahtumia tilastoihin, määristä viis. Kadulta ei saa kuin pikkutekijöitä kiinni, harvoin sieltä löytyy kiloja kovia huumeita.

Eiköhän olisi aika derkriminisoida huumeet, jotta poliisin resursit voitaisiin kohdentaa vakaviin rikoksiin.

Helsingin huumepoliisin törkeiden huumejuttujen määrä romahti – "Huumeita jää aiempaa enemmän kadulle"

lauantai 8. marraskuuta 2014

Yhdessä yössä taviksesta hylkiöksi

Tuolla niitä alkoholihörhöjä taas menee. Onneksi ei koske meidän perhettä.
Ei näin.
alkoholit kulkevat näppärästi salkussa tai tanssiharkkoihin menossa olevassa repussa. Alkoholit pukeutuvat hyvin, ovat koulussa ja käyvät töissä.
Kotiin voi aina tulla syömään ja pesulle, mutta missään tapauksessa käyttäjälle ei saa antaa rahaa. 
– Börje
Alkoholit voi tuulettaa pois tai ne voi hävittää kertomalla uskottavan jutun. Perheen nuori voi käyttää esimerkiksi kossua jopa useita vuosia ennen kuin jää kiinni. Silloin kieltämiseen turvautuneet vanhemmat ovat totisen paikan edessä, kertoo Börje kokemuksesta.
– Käytännössä kotiin tulee yksi asukas lisää. Alku on shokki, kun kaikki kriisiytyy yhtä aikaa. Yksi turvautuu asian kieltämiseen, kun taas toinen hyväksyy paremmin. Eniten apua vertaistuesta hakevat äidit.
– Perheen vanhempi alkaa miettiä omaa paikkaansa yhteiskunnassa, ja itsesyytökset ovat kaikista pahimmat. Mitä tein väärin? Juuri niihin tarvitaan eniten vertaistukea, sillä täytyy muistaa, että koti on harvoin suurin syypää tilanteeseen, painottaa Kytöaho.

Koko perheen yhteinen vihollinen

Silloin kun pajastuu, että perheen nuorella on alkoholiongelma, vanhempien kannattaa suoristaa rivinsä mahdollisimman nopeasti. Vihollinen on yhteinen, ja aikaa on vähän.
– Totta kai siinä on parisuhdekin koetuksella. Mutta siinä tilanteessa ei auta enää syyttää toista ja muistella kauheasti menneitä vaan tarttua yhdessä siihen, mitä pitäisi tehdä. On myös todella tärkeää pysyä itse harrastusten avulla kunnossa, että jaksaa taistella lapsensa eteen.
– Romahduspisteessä olevasta vanhemmasta ei ole apua kenellekään. Silti suhde käyttäjään pitäisi pystyä ylläpitämään. Kotiin voi aina tulla syömään ja pesulle, mutta missään tapauksessa käyttäjälle ei saa antaa rahaa, kertoo Merja Kytömäki. 

"En pysty muuttamaan sinua"

Mitä joutuu hyväksymään silloin kun lapsi käyttää alkoholia?
Se on varmaa, että jos asioista kertoo, niin löytää ne todelliset ystävät.
– Börje
– Surutyö kuuluu asiaan. Joutuu suremaan lapsensa tekemiä valintoja, omaa syyllisyyttään ja vikojaan. Sitten surraan sitä, kuinka lapsi saadaan kaidalle tielle takaisin ja siinä varsinkin täysi-ikäisen suhteen keinot ovat todella vähissä. Suru on läsnä koko ajan. Huumeiden käyttöön liittyy myös vaikeus päästä niistä irti. Kuiville pääsyn jälkeen seuraa usein romahdus, joten pelko ei väisty, kertoo Merja Kytöaho.
– Ja jos perheessä on muita lapsia, pitää olla aikaa myös heille. On haettava omaa elämää ja pitää hyväksyä se, ettei voi elää toisen elämää. Ei äiti voi lopettaa kossun käyttöä lapsen puolesta. On pakko hyväksyä, että "en pysty muuttamaan sinua", kertoo Börje.

Vertaisryhmässä ei tarvitse hävetä

Me, kunnon kansalaiset. Nuo toiset alkoholinkäyttäjät tuolla. Yleinen asenteemme tekee monen perheen elämästä raskasta.
– Jotkut haluavat salata kaiken kaikilta, toiset taas uskaltavat kertoa enemmän. Jotkut sukulaisille, toiset jopa työkavereille. Se on varmaa, että jos asioista kertoo, niin löytää ne todelliset ystävät. Ihmisten käsitys on edelleen se, että alkoholin käyttö näkyisi aina jotenkin erityisesti ulospäin.
– Oma kokemukseni on se, että jos lapsesi käyttää alkoholia, sinussakin on jotain vikaa. On todella loukkaavaa, jos sekä muut lapset että koko perhe leimataan. Usein viesti on se, että "et enää kuulu joukkoon, jos sun perheessäs on alkoholia", sanoo Börje.
– Sitä tavallaan säästää itseään, kun ei kerro asiasta muille. Tämän vuoksi vertaisryhmä on tarpeellinen. Siellä voi puhua häpeämättä asioista sellaisina kuin ne ovat. Kaikilla ryhmäläisillä on samoja kokemuksia, kannustaa Börje.

Stubb sai lahjuksia ovelleen

Hymyssä suin Stubb otti lahjuskaljat vastaan. Lapin kultaa kuulemma. On tuo Stubb oiva mannekiini Lapin kullalle!

Onhan se mukavaa,että pääministerillä on tälläisiä etuja töissään.Ei tarvitse ku mainita että nyt tarvii olutta! Ja heti joku narri sitä kiikuttaa paikalle.

Stubb sai yllätyslastin kaipaamaansa olutta

torstai 6. marraskuuta 2014

Suomalainen media ja irti huumeista ry - Faktat kateissa kannabiksen suhteen

Tässä videossa terveiset irti huumeista ry:lle sekä suomalaiselle medialle. Jos faktat on hakusessa kannnabiksen suhteen niin katsokaa tämä. Ja katsokaa peiliin kun "valistatte" kannabiksen vaaroista.Valheiden levittäminen vie pohjan kaikelta valistustyöltä. Jos oikeasti olette nuorista,lapsista huolissaan älkää puhuko paskaa.

"Historic Congressional testimony by Columbia Professor and Neuroscientist, Dr. Carl Hart, about his research on the psychopharmacological effects of marijuana in humans. Given this rare opportunity, Dr. Hart also makes light of the devastating adverse life course effects that marijuana prohibition has had on minority populations who are disproportionately vulnerable to the casualties of the War on Drugs. As usual, the MSM is ignoring this event as a news story, so please make this video go viral."

Dr Carl Hart Congressional Testimony

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Poliisi kertoo "faktoja" lääkekannabiksesta

Kouvolassa oli kannabisilta jossa rikottiin myyttejä, vai rikottiinko?

Vanhempi ylikostaapeli Piia Katajala kertoo seuraavaa:

"6. Kannabista käytetään myös lääkkeenä, joten sen on oltava vaaratonta.


— Päihdyttävä vaikutus lääkekannabiksessa on minimissään. Nyt puhutaan terveestä nuoresta ihmisestä, jolle tulee vaurioita aivoihin kannabiksen käytöstä, joten sitä ei voida verrata esimerkiksi MS-taudista kärsivään potilaaseen, vanhempi konstaapeli Piia Katajala korjaa."
Ja kakkaahan sieltä suusta jälleen tulee. Huomaa, että kostaapeli ei tiedä lääkekannabiksesta mitään. Sopisi ottaa selvää.
Lisäksi kannabis ei vaurioita aivoja, en tiedä mistä tälläinen käsitys tulee?

"Bedrocan®

Bedrocan BV tuottaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisen lääkinnällisen kannabiksen toimiston toimeksiannosta kolmen eri lajikkeen naaraspuolisista kasveista valmistettua Cannabis Flos -tuotetta. 
Bedrocan®:n THC-pitoisuus on aina noin 22 %. CBD-pitoisuus on alle 1 %. Tämä tuote tuodaan markkinoille nimellä: Cannabis Flos var. Bedrocan®"
Tuossa lääkkeessä siis THC:ta 22%.

Poliisin pitäisi kai puhua totta ja faktojen pohjalta, muuten luotettavuus menee.

Poliisilla ja irti huumeista ry toiminta vain pahentaa asioita, heillä on ilmeisesti oikeus levittää valheita ja näin aiheuttaa lisää ongelmia ihmisille. 
Toki ymmärrä miksi he valehtelevat, oma lehmä kainalossa. He tekevät rahaa sillä, että kannabis pysyy laittomana huumeena.

Myös Irti huumeista ry:n Kouvolan aluekoordinaattori Ulla Lipsanen kertoo totuuksia:  

"2. Kannabiksesta ei tule krapulaa.
— Kannabiksesta tulee krapula, mutta se ei ole samanlainen kuin alkoholista tuleva krapula. Kannabiskrapulan tuleminen kestää pidempään. Oireita ovat väsymys ja vetämättömyys. Jos kannabista käyttää pitkään ja käytön lopettaa, voi kannabiskrapulasta toipuminen kestää jopa vuoden kannabiksen rasvaliukoisuuden takia."
Totta on että kannabis pysyy pidempää elimistössä kuin monet muut päihteet, mutta se ei tarkoita sitä että aine vaikuttaisi silloin. Tuollaista soppaa nuo levittävät ihmisille. Ei todellakaan vastuullista valistusta.
Kuka rahoittaa Irti huumeista ry:tä? Raha-automaattiyhdistyskö? 
Ja miksi alkoholia ja kannabista ei voi verrata? Tottakai voi ja pitääkin. Kaikki tutkimukset osoittavat alkoholin olevan vaarallisempaa kuin kannabis.
"3. Alkoholi on vaarallisempaa kuin kannabis.
— Tämä on suhteellista. Vaarallisuus riippuu käyttäjästä ja käyttötavoista sekä siitä, miten asiaa tutkitaan ja mihin sitä verrataan. Yleensä kukaan ei käytä vain kannabista, vaan mukana on usein myös alkoholi ja mahdollisesti lääkkeet. Ei voida sanoa kumpi on vaarallisempaa, kun kannabista ja alkoholia ei voi verrata keskenään."

tiistai 4. marraskuuta 2014

Irti huumeista Ry:n valistus?


"Puhutaan, että se ei ole niin vaarallista eikä siitä ole haittaa, ja verrataan alkoholiin, että alkoholi on vaarallisempaa kuin kannabis.Kuitenkin tilastot ja tutkimukset kertovat, että kannabis on todella vaarallista juuri nimenomaan nuorten käytössä, nimenomaan myöhempiä vuosi ajatellen."


Mistä nämä tilastot ja tutkimukset löytyvät joihin Merja Kytöaho puheensa perustaa?

Ymmärrän kyllä huolen alaikäisten päihteiden käytöstä, mutta ihan mitä tahansa soopaa ei ole järkevää suustaan suoltaa.

Rikoskomisario Juha Pynttärin mielestä ei kannata laillistaa kannabista, koska uusia päihteitä ei 
tarvita, eikä muka ole tutkimuksia tarpeeksi aiheesta.Poliisilla on omalehmä kainalossa,koska kannabiksen laittomuus lisää heidän työtään, joka ei kumminkaan tuota muuta tulosta kuin lisää syrjäytymistä.


Esim Coloradossa on nuorten kannabiksen käyttö vähentynyt kun kannabis laillistettiin, samoin
rikollisuus on vähentynyt. Myöskään sairaalat eivät ole täyttyneet psykoosipotilaista.



"Irti Huumeista ry:n Kanta-Hämeen vapaaehtoiset järjestivät Elomessuilla kyselyn, jonka mukaan yli puolet vastanneista tiesi tai tunsi jonkun huumeiden käyttäjän.
– Siellä tuli ilmi, että Hämeenlinnassa on jopa 10-vuotiaille tarjottu koulun pihalla huumeita. Että kyllä niitä liikkuu koulumaailmassa, jo alakoulussa, yläkoulussa ja toisen asteen oppilaitoksissa.
Osa vastanneista ei kuitenkaan osannut edes mainita yhtään huumetta nimeltä. Kaikki vanhemmat eivät olekaan ihan kartalla, pohtii Kytöaho."
Ilmeisesti valistus ei ole mennyt vanhemmille jakeluun, ja tästä ottaa kaiken hyödyn irti huumeista ry ja maalailee kauhukuvia. 

Minusta tuntuu, että kyseisen järjestön motiivit ovat muualla kuin huumevalistuksessa. Kuka ja ketkä ry:n toimintaa rahoittaa ja pyörittää. Miksi kyseinen järjestö vähättelee alkoholin haittoja alaikäisille?
Miksi potaskaa saa suoltaa? 


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kaarlo Simojoki sekoittaa tahallaan luonnonkannabiksen synteettisiin myrkkyihin!

"Luomukannabikseen ei voi kuolla, mutta synteettinen kannabis voi olla vaikutuksiltaan monta tuhatta kertaa vahvempaa. Simojoen mukaan muuntokannabiksen tuotanto on räjähtänyt käsiin: viime vuonna tuli sata uutta muunneltua kannabislajia."

Kaarlo älä sekoita samassa keskustelussa luonnonkannabista ja synteettisiä myrkkyjä. Kiitos. 

Tuo on törkeää ja ei auta ongelmien hoidossa. 
Ja mihin perustat nänäkin puheesi, lähteitä kiitos:

"− Huoli tässä on se, että on tapauksia, joissa ihmisille on myyty luomukannabista, mutta kannabikseen on sekoitettu spicea ja muita vastaavia synteettisiä kannabinoideja, jotta se potkisi vähän paremmin. Sitten käykin huonosti, kun luulee, että polttaa luomukannabista, mutta polttaakin synteettistä, Simojoki varoittaa."

Luonnonhampun kyllä erottaa, kukaan järkevä, ei mitään valmiiksi ruohittua "kannabista" hanki. 

Tämäkin muuntohuumeongelma on suoraan kieltolakien tuottama ongelma.

Laillistakaan luomukannabis, niin ei tarvitse pelätä synteettisten myrkkyjen tuomia ongelmia.


perjantai 31. lokakuuta 2014

Huumetutkimus, totuus ei kelpaa päättäjille

"Britanniaa ravistelee poliittinen jupakka hallituksen laajasta huumetutkimuksesta, jonka tulosta pääministerin konservatiivipuolueen väitetään yrittäneen salailla."

Suomessa on samamoinen ongelma. Päättäjille ei kelpaa totuus. Suomessa vannotaan kiven kovaan, että huumeidenkäytöstä kannattaa rangaista ja se estää huumeiden haittoja.

Totuus on toinen, uusi tutkimus kertoo, että rangaistukset eivät vähennä huumeiden aiheuttamia haittoja, asia on päinvastoin. Ongelmia tulee lisää ja yhteiskunnalle tulee kustannuksia. Vain järjestäytynyt rikollisuus hyötyy huumeiden laittomuudesta.

Koska Suomessa ryhdytään puhumaan faktojen pohjalta ja nähdään se tosiasia, että huumepolitiikka ei toimi. Ketä hyödyttää, että huumeidenkäyttäjiä rangaistaan?
Ei ainakaan huumeidenkäyttäjiä!

Kuka hyötyy siitä, että valheellisia tietoja levitetään esim kannabiksesta?

Voiko nostaa syytteen näitä tahoja kohtaan?

UK government’s drug laws survey was suppressed, Lib Dem minister says


maanantai 27. lokakuuta 2014

Kannabis ja muisti

Kukaan ei kiistä etteikö kannabis vaikuttaisi muistiin.
Nyky-yhteiskunnassa, stereotyyppisen kannabiksen käyttäjä mielletään usein huonomuistiseksi ja hajamieliseksi.

Mutta onko se totuus asiasta?

Vaikutukset Muistiin

Tetrahydrokannabinoli  (THC), on tärkein psykoaktiivinen ainesosa kannabiksessa, sen tiedetään heikentävän lähes kaikilla muistamista. THC ei vaikuta sitä mitä muistaa ja on oppinut. Eli tiedät kuka olet ja missä asut vaikka olisit kovinkin hatseissa.

Sen sijaan lähimuistiin  se vaikuttaa, eli jos olet hyvissä hatseissa, et välttämättä muista mitä silloin on tapahtunut.Jokainen kannabiksen nauttia myös tiedostaa asian.

Toisaalta CBD saattaa voi vähentää muistihäiriöitä, mutta tätä asiaa ei ole tarpeeksi vielä tutkittu.

Voisi vielä todeta,että muisti palaa normaaliksi pitkänkin käytön jälkeen, siis kun on lopettanut kannabiksen nauttimisen.

Myös lääkinnällinen hyöty löytyy, PTSD hoidossa. Asiantuntijat uskovat, että kannabis (THC) voi auttaa potilaita, joilla PTSD selviytymään traumaattisista muistoista unohtamalla ne.

6 Surprising Facts About THC


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kannabis ei laske älykkyyttä

Tämä ei suuri yllätys minulle.Mutta  monille voi olla yllätys, että alkoholi sen sijaan laskee sitä.:)

Moni keskusteluissa usein väittää,että kannabis heikentää älykkyyttä ja siihen vedotaan kun kannabiksen kieltolakia Suomessa puolustetaan. 
Monille menee nyt taas kerran jauhot suuhun.:)

Kannabiksen haittoja on vuosikymmeniä yritetty löytää eri tutkimuksissa, mutta vähän on niitä löytynyt, hyötyjä kyllä sitäkin enemmän. 


"A 2012 Duke University study made international headlines when it purported to find a link between heavy marijuana use and IQ decline among teenagers. Other researchers questioned the findings almost immediately: Columbia University's Carl Hart noted the very small sample of heavy users (38) in the study, leading him to question how generalizable the results were.

Then, a follow-up study published 6 months later in the same journal found that the Duke paper failed to account for a number of confounding factors: "Although it would be too strong to say that the results have been discredited, the methodology is flawed and the causal inference drawn from the results premature," it concluded.

Now, a new study out from the University College of London provides even stronger evidence that the Duke findings were flawed. The study draws on a considerably larger sample of adolescents than the Duke research - 2,612 children born in the Bristol area of the U.K. in 1991 and 1992. Researchers examined children's IQ scores at age 8 and again at age 15, and found "no relationship between cannabis use and lower IQ at age 15," when confounding factors - alcohol use, cigarette use, maternal education, and others - were taken into account. Even heavy marijuana use wasn't associated with IQ."

No, marijuana use doesn’t lower your IQ








sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Millainen ihminen ei halua suojella luontoa?

Monesti mietin miksi jotkut vastustavat luonnonsuojelua? Ei mee vaan mun ajatusmaailmaan. Maapalloa raiskataan niin paljon kokoajan, että pahaa tekee. Suomessa kokoomus on ryhtynyt alasajamaan luonnonsuojelua myös muiden puoluiden osalla on samaa havaittavissa, esim persut, keskusta. Suomessa on paljon hienoja paikkoja, suot, pohjoisen alueet yms. Saimaannorppa, jota ei muualta maailmasta löydy. Meidän on tehtävä kaikkemme, että luontomme monimuotoisuus säilyy. Sen olemme velkaa esi-isillemme, sekä tuleville sukupolville. Metsät,luonto tarjoaa meille jotain mikä on rahaakin tärkeämpää, se olisi hyvä muistaa kaikkien suomalaisten!

20 tutkimusta - Kannabis ja syöpä -kieltolaki

Tämä linkin takaa löytyy tutkimuksia kannabiksesta ja syövistä.Suosittelen lukemaan.
Ala mainittut syövät ovat mainittu linkin takana:

-aivosyöpä
-rintasyöpä
-keuhkosyöpä
-eturauhassyöpä
-verisyöpä
-suusyöpä
-maksasyöpä
-haimasyöpä

Suomessa monesti kuulee, että ei kannabiksesta ole mitään hyötyä lääkinnälllisesti. Tämä käsitys ei perustu muuhun kuin omaa mieleen. Perusteeksi ei riitä, että sanoo kannabista huumeeksi. Usein tuo
juuri kertoo henkilöstä kaiken olennaisen. Ja siitä myös tietää, että keskustelu ei johda mihinkään.Valitettacasti sama ilmiö pätee myös päättäjiin.

Toiset ihmiset osaavat ajatella itse ja ottavat asioista selvää. Ja mitä enemmän kannabiksesta ottaa selvää.Vakuttaa sen hyödyt jos niitä vertaa haittoihin.Oli kyseessä viihdekäyttö tahi lääkinnällinen hoito.
Kun lopultakin Suomessa kupla puhkeaa niin moni virkamies sekä poliittinen vaikuttaja näyttää todella typerältä, itse asiassa nuoremmat sukupolvet ovat jo nähneet kuplan läpi.Ja sitä kautta kunnioitus päättäjiin laskee, valheet ei mene läpi ja typerää kieltolakia ei kunnioiteta.

Toivon todellakin että jo ensivaalikaudella asiaan tartutaan, ja päätöksiä tehdään tiedon eikä mielikuvien pohjalta. 
Toivon myös, että kansalaiset lyövät painetta päättäjiin, jotta saamme järkeä järjettömään kannabiksen kieltolakiin!
Toivon myös, että lääkekannabista haluavat sitä saavat helpommin kuin nykyisin, se on lähes mahdotonta!

Kannabis ei tapa, se voi jopa pelastaa henkiä.:)

Lue myös:

Federal Government Reports Marijuana Effective In Combating Some Cancers




lauantai 18. lokakuuta 2014

Politiikot ovat hävinneet sodan kannabista vastaan

Näin itse näen asian. Kannabis on poliitikoille arka aihe, jopa lääkekäyttöä koitetaan vähätellä. Erityisesti lääkekannabis on viimeaikoina herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. Iltalehti uutisoi, että kotikasvattajat käyttävät kannabista lääkkeenä. Artikkelissa oli haastatelutu "pirtu" Seppälää, joka kertoi "faktana" monia asioita jotka eivät todellakaan pitä paikkaansa.
Kenen asialla Seppälä on? Kuka hyötyy suorista valheista joita päättäjät ja muut virkamiehet ja jopa lääkäri suoltavat medialle?
Ja median edustajilta voi vaan kysyä eikö fakta tieto kiinnosta?
Usein kuulee, että kannabista ei ole tutkittu tarpeeksi, tämäkin on harhaa. Kannabista on tutkittu vuosikymmeniä, esim Israelissa, myös Usassa, mutta sielä on keskitytty haittoihin, joita ei juurikaan ole löydetty.
Kuinka kauan meno voi jatkua, kannabiksen käyttö lisääntyy jatkuvasti ja maailmalla on herätty kieltolain mielettömyyteen!

Jos haluamme haitat minimiin, tulee kannabis laillistaa pikaisesti!

Kannattaa lukea myös tämä:

Huumeiden vastainen sota: epäonnistumisen oppitunti

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Aarnio vedätti myös mediaa!

Iltalehti kertoo , että Aarnio myös mediaa vedättänyt. Tämä ei ole iso uutinen. Jatkuvasti poliisi vedättää mediaa huumepropagandaa levittäen. Ja poliisin tiedot menee toimittajille läpi heittämällä. Harva toimittaja osaa kyseenalaistaa poliisin jakamia tietoja tai jaksaa asioihin paneutua kunnolla.

Paras esimerkki on Aro-Heinilä Turun poliisista. Joka suoltaa jatkuvasti isosta huumeongelmasta ja kannabiksen tuhoavasta voimasta. Ymmärrän että alaikäisistä ollaan huolissaan, mutta suoranainen valehtelu ei asiaa vie kuin taakse päin.

Myös muut viranomaiset puhuvat omiaan kannabiksesta huolella, en ihmettele miksi heidän puheitaan ei voi ottaa vakavasti.

Miksi poliisi ja muut viranomaiset saavat luoda uhkakuvia, jotka eivät edes perustu mihinkään tutkittuun tietoon?
Ajavatko he omia etujaan ja suojaavat työpaikkojaan jatkamalla valehtelua kannabiksesta?

Mikä on toimittajien vastuu asian tiimoilta?


tiistai 14. lokakuuta 2014

Lääkekannabis suomalaisessa mediassa

Tänään kolme kirjoitusta samasta aiheesta. Kotikasvattajat käyttävät kannabista lääkkeenä.
Turun sanomien toimittaja on ilmeisesti laittanut omia ajatuksiaan kirjoittamaan juttuunsa.


Tuo on suoranaista paskapuhetta. 

Tervetuloa tutustumaan Lääkekannabis esille Suomessa ryhmään.

Myös Aamulehti uutisoi asiasta.Samoin Helsingin sanomat.

Ja jutuissa ihmetellään miksi suomalaiset eivät kerro lääkärilleen kannabiksen käytöstä.
Minä voin kertoa yhden syyn, koska saa nistin leiman ja sen jälkeen muiden lääkeiden saaminen vaikeutuu huomattavasti. Toinen syy on lääkärien tietämättömyys aiheesta ja vanhakantaisuus!

"Yli puolet suomalasista kannabiksen kotikasvattajista kertoo käyttävänsä kasvia lääkkeenä sairauteensa. Useimmat kotikasvattajat eivät kuitenkaan kerro kannabiksen käytöstä lääkärilleen."

"

Näitä sairauksia kannabiksella yritetään hoitaa

 Masennus ja mielialahäiriöt, 43 prosenttia vastaajista
 Krooniset kiputilat, 33 prosenttia
 Ahdistus- ja paniikkioireet, 30 prosenttia
 Migreeni ja päänsärky, 24 prosenttia
 Adhd, 15 prosenttia
 Suolistovaivat, 14 prosenttia
 Niveltulehdukset, 14 prosenttia
 Jälki-traumaattinen stressi, 11 prosenttia
 Astma, 10 prosenttia
 Suomessa moni myös ilmoitti käyttävänsä kannabista alkoholiongelman hoitoon"
Niin Suomessa vähätellään kannabiksen lääkehyötyjä, se oikeasti auttaa monia ihmisiä, sen voin henkilökohtaisella tasolla todistaa. 

maanantai 13. lokakuuta 2014

Miksi en saa lääkitä itseäni luonnontuotteella?

Tätä olen pohtinut paljon ja jo monia vuosia. Omaan päähäni ei mene se ajatus että kasvi voi olla laiton. Miten luonnonkasvia ei muka ihminen saisi hyötykäyttää tai huvikäyttää?
Miten joku voi määritellä ,että se ei sovi minulle tai ,en voi saada siitä lääkinnällistä hyötyä?
Voiko joku lääkäri,virkamies tai poliitikko väittää että se ei auta minua saamaan unta tai että se poistaa kolotuksia,kivun tunteita yms.
Monia asioita olen miettinyt ja ihmetellyt vuosien varrella. 
Kannabiksesta on oikeasti hyötyä moniin vaivoihin ja toisille se antaa lisäaikaa elämään. Tätä tosiasiaa ei Suomessa hyväksytä. 
Jos seuraava hallitus ei tartu oikeasti kannabiskysymykseen uskoni menee täysin politiikkaa. Lääkekannabis asia pitää saada kuntoon Suomessa, ei voi olla niin, että ensin pitää vetää kovempia, jopa tappavia lääkkeitä senjijaan, että voisi aloittaa miedosta lääkkeestä nimelta kannabis.
Myös päihdekannabiksen kohteluun pitää saada järkeä. Ei päihdeongelmia ratkaista sakottamalla!


tiistai 30. syyskuuta 2014

Lääkärit osasyyllisiä huumekuolemiin

Aika järkyttävää lukea, että lääkärit perustavat tietonsa vanhoihin tietoihin. Lääkärit ovat osasyyllisiä huumekuolemiin Suomessa.
Laillisiin lääkeisiin kuolee enemmän ihmisiä kuin laittomiin huumeisiin.

"Suomessa sattuu lääke- ja huumemyrkytyksiä noin 500 vuodessa. Niistä reilussa kymmenesosassa tärkeimpänä kuoleman aiheuttavana löydöksenä on buprenorfiini, vaikka sen ei pitänyt olla huume ollenkaan eikä edes vaarallinen."

Samat lääkärit todennäköisesti jakavat myös väärää tietoa kannabiksesta, jota käytetään lääkkeenä sekä päihteenä.

Suomessa on iso ongelma, se on harhakuvien levittäminen viranomaisten taholta. Meidän poliittiset päättäjät ovat myös osasyyllisiä huume/lääkekuolemiin.

Miksi lääkekannabista ei oteta Suomessa vakavasti?
Miksi kannabis on edelleen laiton huume vaikka se on alkoholia miedompi päihteenä?

tiistai 19. elokuuta 2014

Mitä tapahtuisi, jos kaikki...

kotikasvattajat sekä kannabiksen päihdekäyttäjät menisivät poliisilaitoksille ilmiantamaan itsensä?

Riittäisikö poliisin rahkeet käsittelemään kaikki tapaukset ja kuinka oikeuslaitos suoriutuisi tuomioiden jakamisessa?

Olisiko Suomella varaa syrjäyttää isojoukko ihmisiä kannabiksen vuoksi?

Vaikkakin suurin osa ihmisistä jotka nauttivat kannabista ovat työssä olevia kansalaisia osa perheellisiä.

Herättäisikö se ihmiset näkemään totuuden?

Miten kansanedustajat ja hallitus reagoisi asiaan?

Tälläisiä ajatuksia tänään!

Lue myös nämä:

Hamppu kotimainen vaihtoehto soijalle 





maanantai 11. elokuuta 2014

Hamppu kotimainen vaihtoehto soijalle


Maaseutu voisi saada hyvän piristysruiskeen jos hamppuun ruvettaisiin panostamaan. Hampun lukuisat hyödyt pitäisi ottaa myös elintarvikkeena paremmin huomioon. Miksi tuoda hamppu jalosteita ulkomailta Suomeen, kun voisimme itse ne tuottaa alusta loppuun. Nyt kaupoissa on usein ulkomailta tuotuja hampputuotteita tai hampunsiemeniä. Sinänsä se on surullista, mikä potentiaali Suomessa on ohitettu. 
Maaseudulla asuville työpaikat olisivat varmasti tervetulleita ja saisimme kotimaista hamppua ruokapöytään!

Lisää hampusta:

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Saksa salli kannabiksen kotikasvatuksen lääkekäyttöön!

Saksa salli kannabiksen kotikasvatuksen lääkekäyttöön.

Mutta Suomessa kannabiksesta keskustelu halutaan hiljentää.
Miksi?

"Myös muualla maailmassa kannabikseen liittyvää lainsäädäntöä on höllennetty viime aikoina. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Coloradon ja Washingtonin osavaltiot laillistivat marihuanan myynnin tänä vuonna."

Miksi ei Suomessa?
Miksi halutaan jumittaa toimimattomassa järjestelmässä, joka vain tuo kustannuksia ja syrjäyttää ihmisiä?
Ja kannabiksen lääkekäyttöä aliarvioidaan vahvasti! Miksi omia lääkkeitä ei saa kasvattaa? Miksi luonto on tehty laittomaksi?

Kuinka me saamme poliitikkojen huomion osaksemme?

Kuinka voisimme suhtautua asiaan järjen kautta?

Miten saamme äänemme esille?

Tässä yksi hieno ja rohkea esimerkki: Kannabiksen polttaminen on entistä yleisempää. Viihdekäytön lisäksi sitä käytetään myös lääkkeenä. Millaista on lääkekannabiksen käyttäjän elämä?

Ja tässä toinen: Hyvä ystäväni, kampaaja sairastui MS tautiin ja olen hänen rinnalla kulkiessa saanut tutustua lääketieteen "uusimpaan" tulokkaaseen- Lääkekannabikseen.

Ja kolmas, minun ikäisen miehen mietteitä: Olen Janne Silvo - 39 vuotias CP-vammainen mies turusta. Erilaisia kirurgisia operaatioita takana 39!

Kaikkia heitä yhdistää kannabis ja apu jonka he ovat siitä saaneet.

Minä voin vaan kysyä kuinka moni muu saisi apua lääkekannabiksesta (wikipedia tietoja voisi päivittää hieman) heidän lisäksi.
Kuinka moni pääsisi irti elimistöä tuhoavista ja voimakkaista kipu-,epilepsia-,AH/DHlääkkeistä yms?

On tutkimuksia myös joissa kannabista on tutkittu tupakan vieroituksessa,samoin kovin huumeiden vieroitukseen liittyen asiaa on tutkittu. Ja tulokset ovat positiivisia.

Monet puhuu kannabiksesta ihmelääkkeenä, sitä en ihmettele, koska sen tuomat hyödyt on verrattavissa tämän löytämiseen lääkkeenä. Potensiin 100.;)

"Aivot tuottavat joka hetki samoja yhdisteitä joita kannabiksessa on ja elimistö välittää niitä joka puolelle kehoa eri elimiin."

^Tuo on totta, kysy omalta lääkäriltäsi asiasta jos et minun sanaa usko.:)

Keskustelua lääkekannabiksesta löydät täältä lisää.

Lue myös:
Lääkekannabis potilaille oikeus kasvattaa omat lääkkeet!

Tiesitkö, että lääkekannabis lajikkeita on yli 700?

Poliisi haluaa vaijentaa kannabiskeskustelun.

Kysymyksiä kannabiksesta tuleville kansanedustajille!

Loop

German court allows patients to grow medical marijuana

Nyt soi Peter Tosh -  Legalize It

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Onko kannabis kansanterveydellisesti riski vai mahdollisuus?

Otsikon kaltainen kysymys heräsi kun katsoin Yle TV1 ohjelman (22.7) kannabiskysymys?
Ohjelma ehkä löytyy Areenasta jälki käteen.

(Jonka olin tosin jo aikoja sitten nähnyt. Ajatukset tulee hetkeen ja siihen pitää tarttua.)

Onko sitä tutkittu Suomessa?  Jos on mistä löytyy tietoa siitä?

Pitää muistaa, että kannabiksessa on kaksi puolta, päihde(mieto) sekä lääkinnällinen(tehokas,lievillä sivuvaikutuksilla).
Minusta laillinen kannabis olisi paras vaihtoehto, koska tällä hetkellä lääkekäyttö on minimaalista, laittomuudesta johtuen, mutta samaan aikaan päihdepuoli on kasvussa.

THL sivulta löytyy paljon jopa väärää, valheellista tietoa, ainakin lääkekäytön puolelta. Joten sen laitoksen luotettavuus on kärsinyt omalla kohdalla.

Onko Suomessa tehty riskien arviointia vai perustuuko kaikki tunteeseen päätöksissä?

Pitäisikö myös tutustua EMCDDAn tutkimuksiin?

Suomessa mennään haittapuoli edellä joka asiaan myös kannabiskysymykseen. Tässä asiassa se kieltopolitiikka ei vaan ole toiminut nähdäkseni.
Miksi poliitikot eivät halua nähdä mahdollisia hyötyjä joita laillinen kannabis toisi tullessaan?

Lue myös:
Kysymyksiä kannabiksesta tuleville kansanedustajille!

The United Nations' leading health agency, the World Health Organization, has called on countries around the world to end the criminalisation of people who use drugs.






lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kysymyksiä kannabiksesta tuleville kansanedustajille!

1.Onko kannabis porttihuume?
2.Kuinka monta yliannostus kuolemaa kannabis on aiheuttanut Suomessa sekä globaalisesti?
3.Onko oikein rangaista käyttäjiä?
4.Toimiiko nykynen järjestelmä ja onko kannabiksen käyttäminen vähentynyt?
5.Saako ongelmakäyttäjät apua ongelmiin?
6.Onko oikein evätä ajokortti,jos on jäänyt kannabiksen käytöstä kiinni, ilman että olisi päihtyneenä ajanut?
7.Tunnetko kannabiksen käyttäjiä?
8.Miksi kannabiksen lääkepotentiaalia vähätellään Suomessa ja miksi sen saaminen on tehty erittäin hankalaksi?
9.Miksi Kela ei korvaa lääkekannabista ja miksi sitä hankitaan ulkomailta vaikka sitä voitaisiin kotimaassa valmistaa?
10.Miten kannabis näkyy katukuvassa?
11.Olisitteko valmiita dekriminalisoimaan kannabiksen käytön ja kotikasvatuksen?
12.Entä keskustelemaan laillistamisesta?
13.Toimiiko ylipäänsä huumeiden vastainen taistelu?
14.Mitä olette oppineet Coloradon tilanteesta?
15.Kuinka iso riski on sairastua skitsofreniaan?
16.Saako poliitikot valehdella kannabiksen vaaroista ja tehdä päätöksiä väärien tietojen pohjalta?
17.Mikä olisi paras keino valistaa nuoria kannabiksesta? Tiedon vaiko tunteen pohjalta?
18.Tiesittekö että esim lääkekannabis lajikkeita on yli 700kpl?
19.Miksi tuette nykyistä järjestelmää  rahat menee rikollisille ja kustannukset yhteiskunnalle?
20.Miksi kannabiksen käyttäminen lisääntyy jatkuvasti kielloista huolimatta?

Olisi hienoa saada näihin kysymyksiin vastauksia, ja tietenkin kestävillä perusteilla!
Minun ja monen muun ihmisen elämään näillä kysymyksillä on merkitystä ja vaikuttavat äänestyspäätöksen tekemiseen!

"Kannabista käyttää vuosittain päihteenä 180 miljoonaa ihmistä koko maailmassa. Suomessa kannabis on ylivoimaisesti käytetyin laiton päihde. 17 % 15-65 -vuotiaista suomalaisista ja 44 % 25-34 -vuotiaista suomalaisista miehistä on käyttänyt kannabista."

Kiitos jos näette vaivaa ja vastaatte!
Vastaukset voi laittaa myös sähköpostiini: teppo.syvarila@gmail.com

Lue myös:
Lääkekannabis lajikkeita on yli 700

Olen huumevalistuksen uhri

Poliisi haluaa rajoittaa kannabiskeskustelua

Huumekeisarin terveiset poliitikoille

Kofi Annan kehotti maailman johtajia lopettamaan epäonnistuneen huumepolitiikan

Washingtonin osavaltio on vapauttamassa kannabiksen myyntiä

"Kannabismetri" havaitsee pilvessä ajavat